Saarnamies D.L. Moody kertoo seuraavan tarinan:
”Kun vuonna 1867 saarnasin Ekiblinissä suuressa salissa, jumalanpalveluksen päätteeksi eräs nuorukainen, joka ei näyttänyt yli seitsemäntoista-vuotiaalta, vaikka olikin vanhempi, tuli luokseni ja sanoi haluavansa lähteä kanssani takaisin Amerikkaan julistamaan evankeliumia. Ajattelin, ettei hän voisi saarnata, ja sanoin, etten vielä tiedä, milloin palaisin. Hän kysyi, kirjoittaisinko hänelle, kun lähden, ja hän tulisi mukaani. Lähtiessäni ajattelin, etten kirjoittaisi hänelle, koska en tiennyt, halusinko häntä vai en.
Saavuttuani Chicagoon sain kirjeen, jossa sanottiin, että hän oli juuri saapunut New Yorkiin ja että hän tulisi saarnaamaan. Kirjoitin hänelle kylmän kirjeen, jossa pyysin häntä käymään luonani, jos hän tulisi länteen. Muutaman päivän kuluttua sain kirjeen, jossa kerrottiin, että hän olisi Chicagossa ensi torstaina. En tiennyt, mitä tehdä hänen kanssaan. Sanoin seurakunnalle: ”Englannista on tulossa mies, joka haluaa saarnata. Olen poissa torstaina ja perjantaina. Jos annatte hänen saarnata näinä päivinä, palaan lauantaina ja otan hänet pois käsistänne.” He eivät välittäneet hänen saarnaamisestaan, koska hän oli vieras, mutta pyynnöstäni he antoivat hänen saarnata.
Palatessani lauantaina halusin kuulla, mitä ihmiset pitivät hänestä, ja kysyin vaimoltani, miten tuo nuori englantilainen pärjäsi. Hän sanoi, että he pitivät hänestä hyvin paljon. ’Hän saarnaa hieman eri tavalla kuin te. Hän kertoo ihmisille, että Jumala rakastaa heitä. Luulen, että pidätte hänestä.’
Sanoin, että hän oli väärässä. Ajattelin, etten voisi pitää miehestä, joka saarnasi vastoin sitä, mitä minä saarnasin. Menin lauantai-iltana kuuntelemaan häntä, mutta olin jo päättänyt, etten pidä hänestä, koska hän saarnasi eri tavalla kuin minä.
Hän otti tekstinsä, ja näin, että kaikki olivat ottaneet Raamattunsa mukaansa. ”Jos nyt”, hän sanoi, ”käännytte Johanneksen evankeliumin kolmanteen lukuun ja kuudenteentoista jakeeseen, niin löydätte tekstini.” Hän piti siitä tekstistä ihmeellisen saarnan: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3:16
Vaimoni oli kertonut minulle, että hän oli pitänyt kaksi edellistä saarnaa tuosta tekstistä, ja huomasin, että koko talossa hymyiltiin, kun hän otti saman tekstin. Sen sijaan, että hän olisi saarnannut, että Jumala oli kaksiteräisellä miekalla heidän takanaan, jotta hän voisi nujertaa heidät, hän kertoi heille, että Jumala halusi jokaisen syntisen pelastuvan, koska hän rakasti heitä. En voinut pidätellä kyyneleitä. En tiennyt, että Jumala ajatteli minusta niin paljon. Oli ihmeellistä kuulla, miten hän toi esiin pyhiä kirjoituksia. Hän kulki Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan ja saarnasi siitä, että Jumala on kaikkina aikoina rakastanut syntisiä. Sunnuntai-iltana häntä oli tullut kuuntelemaan suuri joukko ihmisiä. Hän otti tekstikseen Johanneksen kirjan kolmannen luvun ja kuudennentoista jakeen, ja hän saarnasi neljännen saarnansa tuosta ihmeellisestä tekstistä: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut…” , ja hän kulki Genesiksestä Ilmestyskirjaan osoittaakseen, että rakkaus, rakkaus, rakkaus, rakkaus oli se, joka toi Kristuksen taivaasta – joka sai hänet astumaan valtaistuimelta nostamaan tämän langenneen maailman. Hän iski korkeampaan sointuun sinä iltana, ja se oli loistavaa.
Seuraavana iltana paikalla oli valtava väkijoukko, ja hän sanoi: ”Kääntykää Johanneksen kirjan kolmanteen lukuun ja kuudenteentoista jakeeseen”, ja hän piti viidennen saarnansa tuosta ihmeellisestä tekstistä. Hän ei jakanut tekstiä ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen osaan, vaan hän otti koko tekstin ja heitti sen heille. Minusta tuo saarna oli parempi kuin koskaan. Olin niin täynnä rakkautta, että nousin ylös ja kerroin ystävilleni, kuinka paljon Jumala rakastaa heitä. Koko seurakunta oli tulessa ennen kuin viikko oli ohi. Tuli tiistai-ilta, ja väkeä oli enemmän kuin koskaan. Saarnaaja sanoi: ”Kääntäkää Johanneksen kirjan kolmas luku ja kuudestoista jae, niin löydätte tekstini.” Ja hän piti kuudennen saarnansa tuosta ihmeellisestä tekstistä: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut…” He pitivät tuota saarnaa parempana kuin mitään muuta.
Tuntui kuin jokainen sydän olisi syttynyt tuleen, ja syntisiä tuli väkisin Jumalan valtakuntaan. Keskiviikkoiltana ihmiset ajattelivat, että luultavasti hän vaihtaisi nyt tekstiä, koska hän ei voisi enää puhua Jumalan rakkaudesta.
Jännityksellä odotimme, mitä hän aikoi sanoa. Hän seisoi jälleen edessämme ja sanoi: ”Ystäväni, olen yrittänyt saada uutta tekstiä, mutta en löydä yhtä hyvää kuin vanha, joten käännymme jälleen Johanneksen kirjan kolmanteen lukuun ja kuudenteentoista jakeeseen. Hän saarnasi seitsemännen saarnan tuosta ihmeellisestä tekstistä. En ole koskaan unohtanut noita iltoja. Olen sen jälkeen saarnannut eri tavalla, ja sen jälkeen minulla on ollut enemmän voimaa Jumalan ja ihmisten kanssa. Seitsemännen saarnan lopuksi hän sanoi: ”Seitsemän yötä olen yrittänyt kertoa teille, kuinka paljon Jumala rakastaa teitä, mutta tämä änkyttävä kieleni ei anna minun puhua.”Jos voisin nousta Jaakobin tikapuille ja pyytää Gabrielia, joka seisoo Kaikkivaltiaan läsnäollessa, kertomaan minulle, kuinka paljon rakkautta Isä Jumala tuntee tätä köyhää kadotettua maailmaa kohtaan,kaikki, mitä Gabriel voisi sanoa, olisi se, että ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä”. Kun hän pääsi saarnaamaan siellä, meidän oli saatava Chicagon suurin rakennus, ja sitten tuhannet lähtivät pois, koska he eivät päässeet sisään.
Hän meni Eurooppaan ja palasi takaisin. Sillä välin seurakuntatilamme oli palanut, ja me pystytimme väliaikaisen rakennuksen. Kun hän tuli sinne, hän saarnasi tässä talossa ja sanoi: ”Vaikka vanha rakennus on palanut, vanha teksti ei ole palanut, ja me saarnaamme siitä.” Niinpä hän jatkoi saarnaamista siitä, mihin hän lopetti saarnansa – Jumalan rakkaudesta.”
RECOLLECTIONS OF HENRY MOORHOUSE, EVANGELIST
(lisäys tekstiin toisesta kirjasta, D.L. Moodyn muistiinpanoista, The Life of Dwight L. Moody):
”Jumala oli lähettänyt profeettoja ja pyhiä miehiä varoittamaan meitä, ja sitten Hän lähetti Poikansa, ja kun he tappoivat Hänet, Hän lähetti Pyhän Hengen. Siihen asti en tiennyt, että Jumala rakasti meitä niin paljon. Sydämeni alkoi sulaa; en voinut pidätellä kyyneleitä. Se oli kuin uutinen kaukaisesta maasta: Minä vain join sen sisääni. Niin teki myös täpötäysi seurakunta. Kerron teille, että on yksi asia, joka vetää ylitseen kaiken muun tässä maailmassa, ja se on rakkaus. Mies, jolla ei ole ketään, ei äitiä, ei vaimoa, ei lapsia, ei veljeä, ei sisarta, kuuluu…luokkaan, joka tekee itsemurhan.Chicagossa on aika vaikea saada väkeä ulos maanantai-iltana, mutta ihmiset tulivat. He toivat mukanaan Raamattunsa, ja Moorehouse aloitti: ’Rakastetut ystävät, kääntäkää Johanneksen kirjan kolmas luku ja kuudestoista jae, löydätte tekstini’, ja taas hän näytti toisella rivillä, alkaen Genesiksestä Ilmestyskirjaan, että Jumala rakasti meitä. Hän saattoi kääntyä melkein mihin tahansa Raamatun osaan ja todistaa sen. Hän vain löi tuon totuuden sydämeeni, enkä ole koskaan epäillyt sitä sen jälkeen. Minulla oli tapana saarnata, että Jumala oli syntisen takana kaksiteräinen miekka valmiina kaatamaan hänet. Olen lopettanut sen. Nyt saarnaan, että Jumala on hänen takanaan rakkaudella, ja hän juoksee pakoon rakkauden Jumalaa.”
Jeesus pelastaa 