Alkuseurakunnan aika

Alkuseurakunnaksi ja apostoliseksi ajaksi kutsutaan aikaa seurakunnan syntymisestä (v. 33 jKr.) noin vuoteen 100 jKr. jolloin viimeinen apostoli (Johannes) kuoli. Apostolien elinaika oli siis apostolista alkuseurakunnan aikaa Uuden testamentin (1.) neljä evankeliumia kuuluvat aikajanalle Jeesuksen syntymisestä ristintyöhön ja ylösnousemukseen sekä taivaaseenastumiseen. Uusi liitto alkoi ristiltä: ”Tämä on uusi liitto minun veressäni!” Luuk. 22:20. Jer. 31:31.Jatka lukemista ”Alkuseurakunnan aika”

Kirkko kukistuu – seurakunta nousee!

Suomen evankelisluterilaisen kansankirkon tilanne armon vuonna 2011. Satojentuhansien ihmisten eroaminen kirkosta viime vuosina on merkki siitä, että kirkkolaitos on suurten muutosten kourissa. Yleistyvä ajatus on, että kirkko on tullut tiensä päähän. Onko ilmiö hyvä vai paha? Sanooko Raamattu asiasta mitään? Onko luterilainen uskonto saanut aikaan hyvää vai huonoa? Näitä tahdon kysellä ja miettiä. Vastauksiakin kirjoituksestaJatka lukemista ”Kirkko kukistuu – seurakunta nousee!”

”Metelin ääni kaupungista! Ääni temppelistä! Herran ääni!”

Otsikossa mainitut kolme ääntä kuuluvat ympäriltämme joka päivä. Saamme valita, mitä kuuntelemme: 1. ”Metelin ääni kaupungista” kuvaa maailman ja sen syntielämän riehakasta melua: ”Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat esiin liejua ja mutaa. Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.” Jesaja 57:20,21.

Turkuun kasteelle

Raamattu opettaa, että kristillinen upotuskaste vedessä kuuluu kaikille uskoon tulleille, samoin kuin Pyhän Hengen kastekin! ”Joka uskoo ja saa kasteen, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Markus 16:16. Ota yhteyttä niin voimme mahdollisesti järjestää kastetilaisuuden Turussa. Olet tervetullut Turkuun kasteelle. Katso video asiasta alta:

Jumalan seurakunnan uutiskirje

”Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan Hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja Hänen nimensä kunniassa pitävät.” Mal. 3:16. Turussa oleva Jumalan seurakunta kiittää sinua rukouksista ym. osallistumisesta sekä hyvästä tahdosta seurakunnan toimintaa kohtaan. Tämä on ollut aina rohkaisevaa! Kiitos Jumalalle! Todelliset kristityt ovatJatka lukemista ”Jumalan seurakunnan uutiskirje”

Mihin nimeen Raamattu opettaa kastamaan (video)?

Apostolisen ajan opetus: ”Kaikki, mitä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen Nimessä kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttansa.” Kol.3:17. Eikö ole selvää sanaa? Voisiko sen tulkita toisin? 2 Kor. 1:13. Raamatussa ei ole esimerkkitapausta, että joku olisi kastettu jotakin muuta nimeä käyttäen, esim. että jonkun kasteessa olisi lausuttu sanat isänpojanjapyhänhengenimeen. Ei siis niin, vaan”..JeesuksenJatka lukemista ”Mihin nimeen Raamattu opettaa kastamaan (video)?”

Kristillinen kaste

Raamattu opettaa, että kristillinen upotuskaste vedessä kuuluu kaikille uskoon tulleille, samoin kuin Pyhän Hengen kastekin! Raamattu sanoo: ”Pietari vastasi: ”Kääntykää, ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan” Apt.teot 2:38… ”Jotka Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhattaJatka lukemista ”Kristillinen kaste”